MarkkuTurpeinen Musta tuntuu ja muuten minun mielestäni!

Kaikki blogit puheenaiheesta PS-Nuoret

Sananvapauden puolesta on taisteltava

Viime viikkoina kohua ja puhetta aiheuttanut opetus- ja kulttuuriministeriön päätös periä Perussuomalaisten nuorisojärjestöltä valtionavustukset kuluvalta vuodelta takaisin, ei ole pelkästään epäasiallinen ja kohtuuton päätös, vaan se on päätös, joka uhkaa perustuslaillisia oikeuksia; mielipiteen- ja sananvapautta. 

Kansallismielisten liikkumatilaa on kavennettu erityisesti siitä saakka, kun maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuminen menestyi eduskuntavaaleissa. Ja vieläpä varsin onnistuneesti - tuleva hallitus lienee varsin halukas kriminalisoimaan vihapuhetta. 

Oliko oikein rangaista persunuoria?

Vastataan asiaan heti alkuun oma mielipide: kyllä oli. Heidän toiminta oli häpeällistä, lain vastaista, toistuvaa, siitä oli varoitettu ja virheitä ei yritettykään oikaista. Vaan olisi minulla parempikin kysymys, nimittäin se johtaako valittu rangaistustoimenpide miltään osin parempaan lopputulokseen? Siitä olenkin jo vähän skeptisempi ja lopputulemasta hieman eri mieltä toimittaja Huuskon kanssa.

Syrjiviä ihonvärioppeja levittäneet PS-Nuoret saivat oikean rangaistuksen

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) lopettaa avustuksen maksamisen Perussuomalaiset Nuoret ry:lle ja perii takaisin jo tänä vuonna maksetun osuuden.

Järjestön saama avustus vuodelle 2019 on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on maksettu 57 500 euron erä.

Ps-nuoret ja avustuksensaajan vastuu

Ei ole kauankaan siitä, kun perussuomalaiset valittivat nuorisojärjestönsä tukien pienuutta ja epäoikeudenmukaista jakotapaa. Nousu hallituspuolueeksi jakajien joukkoon tiesi tuen tuntuvaa nousua, jopa 115 000 euroon muutamasta kymppitonnista.

Nyt nuorisojärjestö on kuitenkin ajattelemattomalla toiminnallaan vaarassa menettää tukensa, ehkä jopa kokonaan ainakin tältä vuodelta. Ihmetystä herättävää on, että uskotaanko ps-nuorissa tosiaan veronmaksajilta saatujen rahojen olevan sellaista mammonaa jonka kanssa saa menetellä miten haluaa kun ne kerran tilille ovat tulleet.

Sinulla ei saa olla muita jumalia kuin Isänmaasi: PS-Nuoret ja kansalaisuus

Eilen isänmaallisuuden apostolit laskeutuivat jälleen kansankieliselle lähetysmissiolleen, kun Perussuomalaiset Nuoret ilmoittivat kansakunnalle uuden uskonkappaleensa. Tällä kertaa väkevää todistus annettiin Twitterin ekumeenisella alustalla, josta kannanoton luulisi kantautuneen kaikkien puhdasuskoisten korviin.

Kuka on Suomalainen?

Iltasanomien vaalitenttiä 17.1.2019 katsottuani poimin muutamia havaintoja, mitkä kiinnostivat minua, sekä varmasti kiinnostavat suurestikin äänestäjiä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholta kysyttiin, etnonationalismista, joka on viime aikoina puhuttanut PS-nuoriakin. Kuten myöskin kysymys, kuka on suomalainen?

Halla-aho vastauksessaan laittoi PS-nuorten kannanotot etnonationalismista suurimmaksi osaksi nuoruuden piikkiin eikä pitänyt sitä politiikan tekemisen kannalta tärkeänä asiana.

Kuka puolustaisi perheitä?

Perinteiset perheet on ajettu ahtaalle. Säälimätön hyökkäys yhteiskuntamme perusyksikköä vastaan on raju ja häikäilemätön. Milloin punavihreä humppajengi hyökkää rehellisiä perheenäitejä vastaan, milloin vaaditaan veronmaksajia rahoittamaan heidän unelmansa poikien ja tyttöjen sukupuolenvaihdosleikkauksista. Kuplassa on hapot nousseet näemmä pinnalle.

Pakkoruotsi kuuluu roskakoriin

Perussuomalaisten Nuorten pakkoruotsikampanjan video on herättänyt voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Videolla osoitetaan, miten pakkoruotsi orjuuttaa ja nöyryyttää suomenkielisiä nuoria, jotka joutuvat opiskelemaan ruotsia vain poliittisista syistä ilman mitään järjellisiä perusteluja.

Ankkalammikon aggressiot heräsivät.

Suomalainen ja ylpeä siitä

Perussuomalaiset Nuoret piti sääntömääräisen syyskokouksensa viime viikonloppuna Vantaalla. Sain kunnian tulla valituksi järjestömme puheenjohtajaksi ja otan nöyränä vastaan kyseisen tehtävän. Erityiskiitoksen haluan antaa Tiina Ahvalle sekä Miikka Satamalle, joiden kanssa oli ilo käydä rehti ja hyvähenkinen kilpailu puheenjohtajuudesta! Tiinan kanssa jatkamme hyvää yhteistyötä PS-Nuorten hallituksessa tulevana vuotena ja Miikan kanssa varmasti muuten.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä